Luxray nimeltä Chiyne
Luku 1
Kev oli tyytyväinen itseensä, ja se paistoi hänen kasvoiltaan uupumuksen lomasta kauas kaikille, jotka jaksoivat katsoa. Hän oli nimittäin nyt voittaja, jo melkein voimakkain kaikista jotka pokemoneja kouluttivat tai niillä edes ottelivat. Eikä siitä voinut kiittää yksin itseään, vaan kaikkia ystäviä. Kaikkia pokemon-ystäviä, jotka kulkivat hänen rinnallaan ja auttoivat voimallaan voittamaan lähes minkä vain vastaantulevan vastustajan. Niiden ansiosta edes Volkner ei ollut sen kovempi pala kuin aiemmatkaan, ei enää kovan treenauksen jälkeen. Vicualille eivät hänen sähkötyyppinsä mahtaneet mitään, ja Ollerin taustatuesta, sekä Chiynen viimeistelystä Crunch-liikkeellään Vicualin liikaa väsyessä oli todella ollut apua.
Oller ja Vicual olivat nyt sisällä palloissaan, sillä ne olivat kovin väsyneitä, eivätkä olisi edes jaksaneet kulkea omin jaloin muutamaa metriä kaiempaa. Suurikokoinen leijonapokemon pysytteli kuitenkin läähätellen puoliksi tuskissaan, puoliksi silkasta voiton riemusta rankan ottelun jäljiltä yhä vähintäänkin yhtä nuupahtaneen oloisen Kevin vierellä. "Ollaanhan kohta jo keskuksella", tämän Luxrayn kasvonpiirteet kysyivät. Se ontui eteenpäin niin säälittävästi, että olisi aivan yhtä hyvin väittää sen hoitaneen kaiken ottelemisen yksin. Poika ei vastannut, mutta hän hymyillen uupuneesti silitti suuren leijonapokemonin turkkia, aina hoitajan tapaamiseen saakka toista rohkaistakseen ja auttaakseen jaksamaan.
Tiskillä oli kauniin ja kiltinnäköinen naishoitaja, joka tiesi mainitsemattakin Kevin tulevan sähkötyypin salinjohtajan luota. Hän otti pojalta tämän pokemonpallot, ja laittoi ne koneeseen. Oller ja Vicual hoidettaisiin nopeasti syöttämällä energiaa suoraan palloon, mutta luxrayn, Chiynen nimittäin, ei ollut helppo palata pimeyteen. Yksikään ihminen ei ollut koskaan kyennyt selittämään sen silmitöntä kauhua. Suurimman osan elämästään se oli elänyt vain ilkeiden, ymmärtämättömien ihmisten luona. Niiden luona, jotka pakottivat sen taistelemaan puolestaan tahtoen upeita taisteluja ja voimaa ilman rakkautta, ja kehujen ja palkkion jälkeen silti uudestaan sulkeneet tämän palloon. Se oli vain vankila, se oli petosta ja vääryyttä. Chiynestä kasvoi voimakas ja raivohullu eläin, joka ei pitänyt ihmisistä, joka palveli vain jonakin päivänä vapauteen ja ulos pallosta palatakseen.
Sitten oli saapunut Kev, joka oli tahtonut tuolloin jo Luxioksi vihan ja pelon ympäröivänä kasvaneen pokemonin. Hän halusi omien sanojensa mukaan "Haastavan" aloituspokemonin, joten aikuiset olivat ajatelleet antaa hänelle nopean luovutuksen aiheuttavan, joskin huomattavan vahvaksi kehittyneen olennon. Aluksi Chiyne inhosi Keviä, joka sulki sen aina palloon kuten kaikki muutkin ihmiset aina tekivät. Se karkaili usein, mutta Kev oli päättäväinen ja voitontahtoinen poika, jolle tärkeinpänä, numerona yksi oli aina vain voitto, oli päättänyt pitää voimakkaan pokemonin itsellään. Hän oli vahvempi juuri Chiynen vierellä, koska se oli niin vahva ja suuri, eikä antanut voittoa muille edes Keviä inhotessaan. Niiden aikuisten, jotka olivat Chiynestä luopuneet ja antaneet sen Keville, oli aluksi hankalaa hyväksyä, että pokemon kuuluikin nyt vain pojalle, eikä heille. He yrittivät saada Chiynen takaisin, mutta mikään ei kääntänyt Kevin päätä silloin taikka myöhemminkään.
Niin ei ollut enää, Kevin mieli oli muuttunut.
Chiyne oli aina ollut koko tiimin vahvin ja hienoin, mutta myös hankalaluontoisin pokemon. Kukaan ei olisi uskonut sen välittävän muista kuin itsestään, mutta lumisella alueella lähellä Snowpointin kaupunkia yllätti jäätävä lumimyrsky, vielä tavallisiakin pahempi sellainen. Eikä Luxray silloin jättänyt tiimiään pulaan, vaikka se jatkoikin matkaansa vielä kaikkien muiden uuvuttua. Se kulki pitkän matkaa lumen ja jään ympäröimänä vain oman, käytön puutteen vuoksi epätarkan sisäisen kompanssinsa avulla. Saavutettuaan Snowpoint Cityn, luxray haki apuun ihmisiä lähimmästä taloista, ja pokemonkeskuksesta jossa valvoi aina pelastustoimikuntaa vuoden ympäri. Nämä ystävälliset ihmiset kaivoivat lähestulkoon horroksentapaiseen tilaan vajonneita pokemoneja, sekä näiden pakkasen pahoin runtelemaa kouluttajaansa. Avun hankkinut Chiyne seisoi kuitenkin itse kauempana ja karkasi jälleen saaden sinnikkään Kevin peräänsä.
Nyt tilanne oli edennyt siihen, että luxrayn kouluttaja selitti aina pokemonkeskuksen hoitajalle Chiynen tilanteen. Chiyne ei pitänyt pokepalloista, eikä Kev pitänyt karkailusta tai tottelemattomuudesta. Se tarkoitti sovintoa, lämpöä ihmisiä vihaavan pokemonin, ja pokemonejaan lähinnä voiton työkaluna käyttävän ihmisen välillä. He olivat molemmat oppineet hitusen lisää sekä itsestään, että koko muusta maailmasta ympäriltään. Muutoksen käännekohtana voidaan kai pitää sitä hetkeä, kun suuri olento nurkkaan ahdistettuna lopulta pakottautui jäämään kiinni palloon, koska Kev ei tahtonut sen jälleen pakenevan. Kylänmies tuli myöhemmin kysymään häneltä, eikös se pokemon ollutkin juuri sama, joka oli lumen ympäröivän pojan pelastanut, ja poika joka jo aiemmin oli huomannut ettei Chiyne pitänyt pallossa olemisesta, osittain ymmärsi ettei se johtunut vain pakenemisen mahdottomuudesta pallosta käsin. Luxray sai viettää aikaansa pallon ulkopuolella, jolloin sen ei ollut pakko yrittää pakenemista aina tilaisuuden tullen.
Nykyiseen tilanteeseen oli vaikuttanut myös se, etteivät muiden tiimiläisten välit Keviin olleet niin kylmät. Cherrim nimeltään Vicual ja Floazel, Olleriksi nimetty, saivat tavata Kevin pehmenneen puolen. Ja siitäkin oli kiittäminen Chiyneä, joka oli jatkanut omana itsenään paineen ja pelon alla, hulkäämättä inhostaan huolimatta kertaakaan omaa kouluttajaansa. Kev sai pokepallonsa takaisin, mutta luxraytä saisi odottaa vielä hetkisen. Ajalla ei ollut kiire enää, sillä paineita pian lähestyvästä suuresta ottelusta ennen liigalle saapumista ei olisi vähään aikaan. Vain victory road, pitkä ja vaarallinen tunneli täynnä voimakkaita villipokemoneja oli ainoa este ennen eliittinelikon haastamista.
<Edellinen Seuraava>
